26.9.2009 Kummitoiminta alkuun Virossa
Porvoolaiset ja käsmulaiset meripelastajat tapasivat toisensa ensimmäisen yhteisen koulutusviikonlopun merkeissä Virossa elokuun alussa. Porvoon pr Mac Elliotin ja Käsmun pv Savoxin miehistöjen tapaaminen oli työntäyteinen ja kiireinen.
Käsmun kylä Vihulassa sai ensimmäisenä neljästä Koillis-Viron pilottisatamista vastaanottaa RIB-veneen alueelle perustettavalle pelastusasemalle. Pv Savox tuotiin Käsmuun kesäkuussa Tammisaaresta. Neljän aluksen luovuttaminen Suomesta Viroon on tärkein osa VOMARE (Voluntary Maritime Rescue) -hanketta, jonka tarkoituksena on elvyttää vapaaehtoista meripelastustoimintaa Suomenlahden itäpäässä ja Peipsijärvellä sekä luoda edellytykset Suomen ja Viron meripelastajien yhteistyölle. Hankkeeseen sisältyy myös virolaisille vapaaehtoisryhmille järjestettävä täydennyskoulutus sekä käytännön meripelastuskoulutusta Virossa ja Suomessa. Pääosa vapaaehtoisista koulutetaan pelastusalusten käyttäjiksi ja pieni osa edelleen kouluttajiksi.
Porvoon Meripelastajat on yksi neljästä suomalaisesta kummiyhdistyksestä, jonka tehtävänä on jakaa osaamistaan virolaisille vapaaehtoisille sekä kehittää yhteistyötä Suomen ja Viron vapaaehtoisten yhdistysten välillä. Muut kummiyhdistykset Suomessa ovat Kotkan Meripelastusyhdistys, Porkkalan Meripelastajat sekä Lahden Järvipelastajat.
Arkisto 
