1.4.2009 Tulokaskurssilaiset valittu
Porvoon Meripelastajien kutsu ottaa miehistöön uusia jäseniä herätti suurta innostusta Porvoon seudulla. Infotilaisuuteen ilmoittautui 39 vapaaehtoisesta meripelastustoiminnasta kiinnostunutta. Tästä joukosta 30 henkilöä ilmoittautui haastattelu- ja testivaiheeseen.
Henkilökohtaisilla haastatteluilla selvitettiin halukkaiden soveltuvuutta ja mahdollisuutta sitoutua vaativaan vapaaehtoistoimintaan merellä. Haastattelujen lisäksi halukkaat testattiin Porvoon uimahallissa. Testitehtävien kautta tarkkailtiin miehistöön haluavien fyysistä ja henkistä toimintakykyä, kuntoa, uimataitoa ja motoriikkaa.
Hyvää ainesta odottamaan rannalle
Testit ja haastattelut osoittivat lähes koko joukon kelpaavan täysin koulutettaviksi vapaaehtoisiksi meripelastajiksi. Käytännön syistä tällä kertaa koulutukseen voitiin kuitenkin ottaa vain 13 testivaiheen läpäissyttä. Jatkossa testit läpäisseet, mutta tällä kertaa odottamaan jääneet, ehdokkaat kutsutaan seuraavalle tulokaskurssille, joka käynnistyy viimeistään keväällä 2010.
Kansimiehiksi kauden aikana
Tulokaskurssin tavoitteena on antaa miehistöön tuleville perustiedot ja -taidot turvallisesta toiminnasta meripelastusaluksilla. Meripelastusseuran koulutusjärjestelmän mukaisen harjoittelijakoulutuksen hyväksyttävästi suorittaneet jatkavat vapaaehtoisen meripelastajan uraansa kansimiesharjoittelijoina hankkimalla kokemusta ja osallistumalla kansimiehen koulutustasoon tähtäävään koulutukseen.
Tavoitteena on, että kaikki 13 keväällä koulutuksen aloittanut saavuttavat kansimiehen koulutustason mukaisen pätevyyden purjehduskauden 2009 aikana.
Arkisto
